Pikkutaitaja on rakentamisen ja kiinteistöpalvelujen puuhapaikka lapsille

Pikkutaitaja on sulkenut ovensa kesältä 2009. Kiitos kaikille kävijoille.

10.8. suoritetussa arvonnassa Pikkutaitaja pikeepaidat voittivat Jalmari Pitkänen, Salla Mäntymäki, Jesse-Emil Romppanen, Lauri Siiro, Elina Seppänen, Mari Jaakkola, Emmi Pellinen, Lauri Torikka, Jasper Koskinen ja Siiri Ihanamäki. Onnea!

Seuraava Pikkutaitaja järjestetään Kuopion Asuntomessuilla 16.7.-15.8. 2010.




Pikkutaitajatalolla lapset voivat kokeilla oikeaa kaivuria, maalata, muurata, suunnitella tulevaisuuden messutaloa, harjoitella talonrakentamista messutalon pienoismallilla, testata ikkunanpesutaitoja ja kokeilla kiinteistönhoitajan lehtipuhallinta.

Pikkutaitajatalossa ja sen piha-alueella nuoret messukävijät pääsevät itse kokeilemaan samoja töitä, joita messutalojen ja koko messualueen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito vaativat. Toimintapisteitä on useita, joista lapset voivat valita itseään kiinnostavimmat – tai kokeilla vaikka kaikkia. Lapsia ja nuoria kiinnostaa käsillä tekeminen, johon messuvierailun aikana tarjotaan mahdollisuus oikeiden tehtävien ja materiaalien parissa asiantuntijoiden ohjauksessa.

Myöskään aikuisia ei olla unohdettu: Pisteet on suunniteltu siten, että perheen yhdessä tekeminen on luontevaa. Lisäksi Rakennuslehti jakaa Pikkutaitajan yhteydessä ilmaisen messunumeron kaikille messukävijöille.

Nähdään Pikkutaitajassa Valkeakoskella!


Lehdistötiedote 7.7.2009

Lehdistötiedote 27.5.2009

Lisätietoa rakennus- ja kiinteistöpalvelualan töistä ja koulutuksesta:

www.themesta.net