Rakentaminen ja kiinteistöpalvelut kiinnostavat nuoria
Rakennusalan koulutuksen kiinnostus on taas nousussa pienen notkahduksen jälkeen. Myös täysin uusi kiinteistöpalvelujen perustutkinto on herättänyt mukavasti mielenkiintoa nuorissa. –Vaatii pitkäjänteistä työtä, että alan hakijatilanne saadaan pysyvästi kiitettäväksi, sanoo opetushallituksen yli-insinööri Arto Pekkala.
Kevään 2010 yhteishaussa toisen asteen opiskelupaikkaa haki 100 500 nuorta. Esimerkiksi rakennusalan perustutkintoon haki ensisijaisesti 1,46 nuorta yhtä aloituspaikkaa kohti. Vuoden takaisen pienen notkahduksen jälkeen (1,34) kiinnostus on jälleen kääntynyt nousuun.
Opetushallituksen Arto Pekkala muistuttaa, että rakennus- ja kiinteistöpalvelualan kannattaa jatkaa toimivaksi todettua viestintätyötä nuorten saamiseksi alalle, sillä kilpailu nuorista kiristyy edelleen. Kaikki muutkin merkittävät alat tekevät täysillä töitä houkutellakseen motivoituneita nuoria oman alansa opiskelijoiksi. Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan oppilaitosten ja yritysten rooliakaan ei sovi unohtaa: ne luovat nuorille arjen mielikuvat alasta ja sen ammateista. |